Kuplii 2011 -kunniavieras Pertti Jarla

Nastolassa vuonna 1971 syntynyt Pertti Jarla on tämän hetken suosituin suomalainen sarjakuvantekijä. Fingerpori-strippisarja on herättänyt runsaasti keskustelua ronskilla ja kuvia kumartelemattomalla tyylillään.

Jarla kasvoi maalaisympäristössä, maitotilalla, mutta ei kertomansa mukaan joutunut paljoakaan osallistumaan tilan töihin. Sarjakuvalehtiä oli hänen ulottuvillaan aina runsaasti, kiitos vanhempien sisarusten.

”Ensimmäisen hahmoni ryöstin siskolta. Tex Tiili oli stetsonpäinen tiili, jonka seikkailuja piirsin yhden stripin verran päivässä. Pidin Nakke Nakuttajasta enemmän kuin Aku Ankasta ja ihailin Franquinin tyyliä NonStop-lehdessä”, Jarla muistelee.

Jarla piirsi ”tuntihäiriköinnin” hengessä läpi koko kouluaikansa, pilakuvia ja huumoristrippejä joita hän lahjoitteli kavereilleen. Hän yritti tehdä myös vakavampia sarjoja, joista useimmat tarinat jäivät yhteen sivuun loputtoman yksityiskohtien hinkkaamisen vuoksi.

MAD- lehti ja Pahkasika olivat Jarlan ensimmäiset julkaisufoorumit 90-luvun alussa. Sarjakuvia syntyi hitaanlaisesti, vain nelisen sivua vuodessa. Armeijan käytyään Jarla opiskeli mediaa, animaatiota, akrobatiaa, omien sanojensa mukaan ”tyhjäntoimittamista” kunnes hänen silmiinsä osui Trainer’s Housen työpaikkailmoitus.

Tästä alkoi reilut kymmenen vuotta kestänyt luentovisualisoijan ja yrityssarjakuvantekijän ura. Töitä riitti, mutta lopulta aihepiiri kävi liian kaavamaiseksi ja Jarla alkoi kaivata enemmän näkyvyyttä sekä lukijoita. Yrityksille tehdyt työt kun eivät juuri maailmalle levinneet.

Näin syntyi strippisarja Karl-Barks-Stadt, joka nopeasti päätyi Helsingin sanomiin helmikuussa 2007 ristittynä uudelleen Fingerporiksi. Alun nykivän palautteen jälkeen kansa otti Fingerporin oikukkaat homonyymit omikseen.

Ensimmäinen Fingerpori-albumi ilmestyi huhtikuussa 2008 Arktisen Banaanin julkaisemana. Tähän mennessä FP-kokoelmateoksia on myyty yli 200 000. Lisäksi tulevat Pikku-Fingerpori –lehdet ja oheistuotteet kalentereista kalsareihin. Sarja ilmestyy tällä hetkellä 30 lehdessä sekä nettisivustolla.

Jarla on keskittynyt päätoimisesti omalakisen pikkukaupunkinsa sarjakuvittamiseen. ”Loppu ei edes häämötä. Välillä tutkailen hermoissani olisiko juttujen tasossa tapahtunut laskua, mutta ei siltä näytä. Tasaista jöötiä on ollut.”

Vesa Kataisto

Pertti Jarla Kuplii-ohjelmassa

Perjantai

Jarla tarinoi ja signeeraa uutukaista Fingerpori: Kamppailuni –kokoelmateostaan Fingerjazzeilla.

Lauantai

Sunnuntai

Urumi
Plevna
Genrewear
Sarjakuvaseura
B2